Hejsan,
Lomapäivän kunniaksi piipahdimme keskellä viikkoa ja keskellä päivää lounaalla sekä kahvilla Etelä-Haagassa. Alueelle ei välttämättä helposti eksy kahville, ellei siellä asu. Tämä kyseinen Cafe Torpet kahvila sijaitsee aivan Huopalahden juna-aseman kupeessa, joten kannattaa poiketa vaikka ohikulkumatkalla kupposelle. Lounaan saa myös mukaan.
 |
Cafe Torpet ulkoa |
Cafe Torpet on osa seurakunnan toimintaa ja mahdollista olisi muun muassa keskustella diakonin kanssa tai osallistua rukousryhmiin, jos siltä kahvin juonnin lomassa alkaa tuntumaan. Tätä ei toki kannata säikähtää, koska asiaa ei paikalla liikaa mainosteta ja kahvila on kuin mikä tahansa kahvila. Seurakunnan toiminnan lisäksi erikoista kahvilassa on se, että sieltä saa palvelua myös ruotsiksi ja kieltä kuulee puhuttavan useammassa pöydässä. Tätäkään ei kannata säikähtää vaan käydä reippaasti peremmälle. Kahvila on ulkoiselta olemukseltaan varsin siisti, tyylikäs ja sijaitsee mukavan rauhallisella paikalla. Junalla liikkuville tämä kahvila on hyvin lyhyen kävelymatkan päässä asemasta. Paikasta tulee mieleen jopa kodikkaat pikku kahvilat Tukholman lähiöissä, jotka lähes kokonaan puuttuvat Suomen katukuvasta. Johtuneeko tämä viinaan menevästä kulttuurista vai rakkaudestamme r-kioskeja kohtaan. En tiedä.
Otimme lounaskeiton koko perheelle, joka sisälsi myös kahvin/teen. Lounas oli varsin herkullista pinaattikeittoa munineen päivineen. Ostimme erikseen kahvin kera pullan ja keksin, jotka molemmat olivat erittäin maukkaita ja tuoreita. Olen myös kuullut kehuttavan kahvilan voileipiä.
 |
Herkut kahvin kera |
Perheellisenä ihmisenä kaikista parasta olikin Cafe Torpetin leikkinurkkaus. Kahvilassa on huomioitu pienimmät asiakkaat ja huomasin, että paikan päällä oli myös useita syöttö- sekä juniorituoleja pienten ruokahetkeä helpottamaan. Toki perheettömän tai muuten lapsien riemukiljahduksiin väsähtäneiden kannattaa varautua pieneen taustameluun. Paikalla tuntui keskellä päivää olevan eniten juuri perheenäitejä lapsineen, mutta meno oli varsin maltillista vierailumme aikana.
Café Torpet, Etelä-Haaga, Helsinki 5/5
+ hyvä palvelu
+ herkullinen ja tuore tarjonta
+ leikkialue lapsille
+ siisti ja tyylikäs kahvila